Jussin kilpailukirja
Epun kilpailukirja
Puten kilpailukirja

Agility-harrastuksemme alkoi oikeastaan Oton isottelun ja rähinöinnin ansiosta. Oltuamme koirakouluttaja Pertti Vilanderin tunneilla huomasimme kentällä olevat agilityesteet ja kyselimme tästä harrastuksesta enemmän. Otto tuntui olevan sukua kumipallolle, joten arvelimme että agilityssä se pääsisi toteuttamaan itseään. Laiskanpuoleinen Daddy otettiin luonnollisesti mukaan, eihän toiminta olisi sillekään pahitteeksi. Me itse sekä Peetsa olimme kaikki sitä mieltä, että Otosta tulee vielä hyvä agilitykoira, mutta Daddystä tuskin kehittyy kovin vauhdikasta menijää.

Aloitimme agilityyn tutustumisen Peetsan yksityistunneilla. Heti alkuun saimme huomata arvioineemme koirat hieman väärin. Daddy innostui aivan valtavasti, se selvästi nautti lajista - sekä tietysti palkkioina käytetyistä broileripyöryköistä. Meidät hyväksyttiin Järvenpään agilityurheilijoiden jäseniksi marraskuussa -99. Talven kisat eivät menneet erityisen hyvin, ja kilpailukirjoihin karttuikin enemmän hylättyjä suorituksia kuin tuloksia. Harrastuksen alussa Daddyn valtava into purkautui sähläyksenä ja rimojen pudotteluna, mutta vähitellen se teki rauhallisempia ja varmempia suorituksia. Siirtyminen maneeseista ulkoradoille sopi Daddylle, niinpä Markku ja Daddy nousivat puolen vuoden kilpailemisen jälkeen kakkosluokkaan. Kolmosluokkaan pari pääsi heinäkuussa -01. Daddyllä oli aina mukavasti vauhtia, eikä se tehnyt juurikaan virheitä.

Ensimmäisissä harjoituksissa Otto vaivautui suorittamaan esteitä lähinnä silloin, kun se oli aivan varma että suorituksesta seuraa palkkio. Sitä oli erittäin vaikeaa jujuttaa hyppäämän aidan yli ilman makupalan heittämistä. Kun aloimme harjoitella varsinaisia ratoja, alkoi Ottokin kiinnostua enemmän. Tosin hyvin usein se lähti kesken kaiken puuhailemaan omiaan. Erityisesti ohjatuissa treeneissä se näytti mielellään, kuinka emäntää nöyryytetään. Mutta myöhemmin Ottokin joutui toteamaan, että laji on hauska, eikä treeniaikaa kannata tuhlata joutavuuksiin. Pääsimme Oton kanssa kakkosluokkaan heinäkuussa -00, ja siellä viihdyimme varsin pitkään. Kolmosluokkaan nousimme kesäkuussa -05 harrastuksen jo vähän hiipuessa.

Putte hankittiin sillä mielellä, että sille tullaan suosittelemaan agilityä harrastukseksi. Ja Puttehan toki innostui! Agility on Puten mielestä aivan valtavan hauskaa, sen se kertoo koko olemuksellaan. Esteet Putte oppi todella nopeasti ja toisinaan se on vähän liiankin peloton. Vauhtia Putesta löytyy paljon, mutta kontaktiesteiden huolimaton suoritus esti pitkään nousun kolmosluokkaan. Putte on aloittanut harrastamisen keväällä 2001, ja kesän 2006 alussa alkoi näyttää siltä, että koira antaa periksi ja suorittaa kontaktit. Niinpä siinä sitten kävikin, että Putte ja Markku nousivat kolmosiin. Putte on aika pieni medi, ja nyt sillä on havaittavissa hankaluuksia hyppyjen kanssa. Niinpä kisaura on jouduttu lopettamaan, mutta treeneissä Putte käy vielä minikokoisilla esteillä.

Eppu on samantapainen harrastuskoira kun Putte, innokas mutta hieman kärsimätön. Treenaamisen aloitimme keväällä 2004. Ensimmäiset virallisten kisojen startit tehtiin vasta parin vuoden treenaamisen jälkeen. Eppu on varsin herkkä luonteeltaan, ja se aistii esimerkiksi ohjaajan jännityksen valitettavan tarkasti. En kyllä tunnusta jännittäväni enää kisoja, mutta jotain outoa on, kun treeneissä teemme melko hyviä suorituksia ja kisoissa emme juuri onnistu. Kepeistä tulee kisatilanteissa suuri ongelma. Eppu tekee ne todella hitaasti, jos edes tekee, sillä usein se tulee kesken matkaa pois.

Jussi on ihana! Kun se pääsee vauhtiin, niin hyvä tulee. Markku ja Jussi aloittivat kisaamisen heti kun Jussilla ikä riitti. Ensimmäiset kisat tammikuussa menivät muuten melko hyvin, mutta Jussi ei suostunut menemään putkeen. Toukokuussa sitten tuli ensimmäinen nolla.