12.10.2000 – 20.9.2014
Putte oli hurmaava, alati häntäänsä heiluttava pieni koira. Aikuistumisen merkkejä alkoi näkyä kolmannella ikävuodella, varsinkin sen jälkeen kun taloon tuli uusi pentu. Pentuna Puten vilkkaus ja eloisuus oli suorastaan käsittämätöntä. Paikallaan se ei pitkään pysynyt. ”Isot veljet”, eli meillä tuohon aikaan eläneet corgit, olivat Puten mielestä joskus vähän tylsiä, sillä ne vain makailivat mukavasti eivätkä tulleet leikkimään, vaikka Putte kuinka haukkui kimakasti korvaan. Kun Putte itse oli myöhemmin vanhimman koiran asemassa, pienet pennut olivat aika ärsyttäviä riiviöitä Puten mielestä. Mutta pikkuhiljaa niin Epusta, Jussista kuin Pontuksestakin kasvoi vähemmän ärsyttäviä ja Putesta enemmän sietävä.
Pikkupentuna Putte järjesti meille usein päänvaivaa, sillä ”varoituksista” huolimatta emme osanneet odottaa, millaista olisi kun kotona on näin villi otus. Sitä piti vahtia jatkuvasti, ettei se pääse kiipeämään liian korkealle tai ota suuhunsa mitään vaarallista. Mitä väsyneemmäksi pentu tuli, sen hurjemmaksi muuttui meno. Putte ei edes mennyt itse nukkumaan! Se piti ottaa syliin, johon se sitten samantien nukahti. Helpotuksemme oli suuri, kun Putte kasvoi sen verran, että sen uskalsi antaa mennä sohvalle – tai lähinnä tulla alas – omin neuvoin. Sohva kelpasi Putelle nukkumapaikaksi, jonne saattoi mennä omatoimisestikin nukkumaan.
Putte oli aikuisena todella helppo koira. Itsevarma koira pärjäsi kaikissa tilanteissa, piti nuorison kurissa ja oli ihana lemmikki.
Putte, sen kaksi veljeä ja yksi sisar, ovat ensimmäiset Suomessa syntyneet pihakoiran pennut.
Putte KoiraNetissä