Aatu KoiraNetissä

Maaliskuun lopulla vuonna 2015 meille saapui pikkuruinen pentu. Hetken aikaa olikin ollut aika rauhallista Jussin ja Pontuksen kanssa, mutta kaikki muuttui suloisen villipedon muuttaessa meille. Jussi ei pennun tulosta hätkähtänyt, mutta Pontus järkyttyi. Aatu nukkui varmuuden vuoksi aluksi yöt häkissä, mutta eipä Pontus kauaa jaksanut olla pahoillaan pikkuisen leikkikaverin tulosta. Aatu ja Pontus rymyävät mielellään kahdestaan, mutta joskus Aatulla on ihan omat kuviot. Vaatimaton kaveri ei hienoja leluja tarvitse, joten esimerkiksi vanha keittiöpyyhe on mainio leikkikalu.
Minulla on harmillinen taipumus hukata pentuja tilapäisesti. Puten jätin aikoinaan vahingossa kylpyhuoneeseen ja jouduin etsimään pitkään, ennen kuin löysin suljetun oven taakse jääneen pennun. Jussi taas livahti pienenä kanssani autotalliin, kun vein sinne polkupyörää. Etsimme muuten pentua aika huomattavan tovin, vaikka se onneksi alkoikin haukkua! No entäs sitten Aatu, joka oli pentuna ihan tosissaan pieni… Kerran näin aivan varmasti Aatun marssivan takkahuoneeseen. Oli hiljaista, joten piti mennä tarkistamaan tilanne. Mutta ei siellä pentua näkynyt. Miten koiran saa hukattua niin rajattuun tilaan? Laajensin etsintöjä, mutta palasin vielä takaisin samaan huoneeseen. Ja kas – pikkuinen kuono pilkistää takkapuulaatikosta!
Aatu on vilkas, avoin, iloinen ja leikkisä kaveri. Kun touhuaa paljon, myös väsymys tulee täysillä. Ja kun kovasti väsyttää, muuttuu soma pikkukaveri kiukkuiseksi pedoksi. Joskus ihminen tulee vahingossa tönäisseeksi kyljessään nukkuvaa Aatua, ja tällöin palaute on kipakka! Mutta kaikesta huolimatta Aatu kömpii aina viereen nukkumaan.
Niin, Aatu siis tekee kaiken perusteellisesti. Esimerkiksi tervehtimisen. Töistä palatessaan tuntee itsensä todella tervetulleeksi, kun Aatu jaksaa ottaa vastaan lämpimästi pitkän kaavan mukaan joka ikinen kerta. Perusteellinen Aatu on myös tuhoamistyössään. Koirien häkkiin annettu lakana löytyy jossain vaiheessa niin pieninä palasina, että on vaikea todistaa silppukasan koskaan lakanan olleenkaan.

Pontus yritti aloittaa pentuna takkahuoneen remontoimisen kiskomalla eristevilloja seinästä. Aatu seurasi setänsä jalan- tai siis hampaidenjälkiä ja jatkoi eristeiden repimistä. Niinkuin kaiken muunkin repimistä. Mutta ei sitä takkahuonetta ole vieläkään remontoitu.
Pieni pihakoira on ulkona viihtyvää sorttia ja lämpimällä säällä on tietysti kaikkein kivointa päivystää pihalla. Lisämausteena kesällä on koko ajan auki oleva ulko-ovi. Tällöin pihalle voi näppärästi kuljettaa lelujen lisäksi vaikka jalkineita. Sateen uhatessa meillä on tapana tarkistaa, onko tuulikaapissa parittomia kenkiä.
Aatu on pari kertaa karannut aidatulta pihalta. Ensimmäisellä kerralla pentu ajatteli lähteä minun ja Pontuksen perään, mutta päätyi onneksi tervehtimään naapureita. Tutkimus- ja pakomatkojen ehkäisemiseksi kompostiverkosta tehtyä porttia korotettiin niin, ettei siitä pystynyt kapuamaan yli. Mutta loppujen lopuksi helpoin ja turvallisin systeemi onkin ollut pitää Aatu sisällä, jos kaveri pääsee kävelylle. Toisella kerralla Aatu löysi aidasta aukon ja lähti – kuinkas ollakaan – naapuriin. Siellä ei kuitenkaan ollut mitään jännittävää, ja koko karkumatka alkoi kaduttaa. Jouduimme auttamaan hätääntynen karkulaisen kotipihalle, kun Aatu ei itse osannutkaan palata aukosta takaisin.
Sellainen on meidän pieni Aatu, varsinainen kriminaali. Muutamankin kerran olemme kahdestaan luikahtaneet torille herneitä ostamaan, vaikka periaatteessa torille ei toriaikana koirilla ole asiaa. Mutta jos on noin pieni ja suloinen otus mukana, niin sen voi vaivihkaa nostaa kainaloon ja käydä muina miehinä ostoksilla. On onnistunut sekä Järvenpäässä että Kokkolassa.
