Kesäloma ajoittui tällä kertaa elokuulle, jolloin on usein vielä lämpimän kesäiset säät. Näin oli tänäkin vuonna, tosin lämpöä tuntui olevan poikkeuksellisenkin paljon.
Lyhyt piipahdus Pihtiputaalla, sen jälkeen kaksi yötä Torniossa ja sitten pitempi pysähdys Ylläksellä.
Koirien kanssa käveltiin mm. Varkaankurun luontopolulla. Markku ajoi vaikeampia maastopyöräilyreittejä, ja minulle sopiva reitti suuntautui Kesänkijärvelle.
Äkäslompolon jälkeen siirryttiin Altaan. Lämmin sää jatkui edelleen.
Yllä olevat kuvat on otettu Altan vanhalla postitiellä. Sillä tuuli oli niin voimakas, että oli vaikea saada pidettyä kamera vakaana kapustarintoja kuvatessa.
Altasta matka jatkui vielä pohjoisempaan. Lämmintä oli edelleen, mutta tuuli yltyi välillä varsin voimakkaaksi ja vähän satelikin. Basecamp Northcape oli ennestään tuttu, vaatimaton leirintäalue.
Nordkappissa tietysti tuuli vielä enemmän, mutta aikaisempiin kertoihin verrattuna sielläkin oli lämmintä. Hienoa auringonlaskua ei tällä reissulla nähty, mutta kyllähän tuolla kelpaa tallustella katselemassa.
Seuraava kohde oli Hammerfest, jossa emme olleet vielä käyneetkään. Sää oli sateinen, joten emme viipyneet täällä pitkään. Huomiota herättävä rakennus on nimeltään Hesteskoblokken Se on rakennettu 1960-luvulla, kun Findus laajensi tehtaitaan, ja työntekijöille tarvittiin asuntoja.
Sitten olikin jo aika siirtyä Suomen puolelle. Hammerfestin jälkeen matkasimme Saariselälle, jossa kesäinen sää jatkui.
Saariselältä löytyi maastopyöräilypolkujen lisäksi minulle sopivia soratiereittejä. Yllä olevat kuvat on reitiltä, jonka varrella sijaitsee Prospektorin kultakaivos. Kaivosyhtiö Prospektor perusti kaivoksen vuonna 1902, mutta sieltä ei löytynyt koskaan kultaa. Kaivoskuilu on edelleen nähtävissä, ja sinne voi kurkistaa turvallisesti. Kuilun päälle on myös rakennettu mökki, joka ei siis ole alkuperäinen. Tapasin reitin varrella poron ja kuukkeleita. Valitettavasti vain porosta on kuva.
Lähes helteisessä säässä tehdyn lenkin aikana näkyi jo maaruskaa.

Kotimatkalla alkoi tuntua jo kylmän tuulena takia syksyisemmältä – ainakin pienen hetken. Cafe Hariannan lättyjä on pysähdytty syömään lukuisia kertoja.