Loma aloitettiin Alavudella Koivulehdon caravan -alueella. Täältä matka jatkui Kokkolaan agilitykisoihin.Lämmintä oli Kokkolassakin!Oho, mutta olkoon nyt… reissussa voi olla vähän eri säännöt kuin kotona….Vohvelikahvilaan kannattaa ehdottomasti mennä Kokkolassa!Aatu ja Jussi lepäilevät raskaan kisaviikonlopun jälkeen.Kokkolan jälkeen siirryttiin Ruotsin puolelle. Lämmintä oli sielläkin. Paikka on Kalix Camping, joka oli iso mutta rauhallinen alue.Ja vielä syvemmälle Ruotsiin. Storforsen on komea valjastamaton koski.Björkliden ja vähän äskeistä pienempi koski, Silverfallet.Jätimme Ruotsin ja Suomen helteet ja ajoimme Norjaan Senjan saarelle.Ylänurkassa näkyy Norjan kausipaikoilla tyypillisiä mökkimäisiä “etutelttoja”.Oli alueella toki muitakin, mutta tilaa oli vaunun ympärillä aivan riittävästi.Bergsbotn, yksi Senjan turistireitin näköalapaikoista.TungenesetErsfjordstrandaSenjalla oli koko ajan melko pilvistä, mutta vettä ei juurikaan satanut. Ehkä jotain menetettiin pilvisyyden takia maisemissa, mutta koirien kanssa oli aika helpottavaa olla helteiden jälkeen vähän viileämmässä säässä. Finnsnes on pieni kaupunki, josta löytyi tarvittavat kaupat ja hyviä ruokapaikkoja. Byens Bistro jäi erityisesti mieleen. Finnsnes sijaitsee mantereen puolelle, ja Senjan saarelle kuljetaan sen kautta kuvassa näkyvää siltaa pitkin.Seuraavaksi matkasimme Tromssaan. Keskellä kaupunkia sijaitsee järvi, Prestvannet, jonka ympäri kiertää kävelyreitti.Kaakkuri, järvi on edelleen Prestvannet.Hillesøytoppen. Tämä oli taas norjalaisen mittapuun helppo reitti. No, oli miten oli, mutta näkymät ovat hienot!Tromssan kasvitieteellinen puutarha.Tromssaa vähän korkeammalta katsottuna. Näköalahissi – Fjellheisen – vie tunturin huipulle 421 metriä merenpinnan yläpuolelle. Leirintöalue näkyy oikeassa alanurkassa, urheilukentän vasemmalla puolella.Pontus leirintäalueen läheisyyydessä.Matkalla Kilpisjärveä kohti. Kuva on vielä Norjan puolelta. Äkäslompolossa vietettiin pari helteistä päivää. Kuvat ovat Varkaankurun luontopolulta.Kävelyllä ollessa pidettiin huoli, että koirile annettiin vettä usein, ja niille tarjottiin myös mahdollisuutta vedessä vilvoitteluun. Ja kun tultiin takaisin vaunulle, nämä loikoilivat lämpimässä ulkona tai peittojen välissä sisällä!