FIN MVA Sannilan Daddy Cool ”Daddy”

25.3.1996 – 18.3.2009

Daddy oli kiltti ja ystävällinen joskin melko jääräpäinen corgiherra. Daddy eli melkein 13-vuotiaaksi asti, mutta takajalkojen toiminta alkoi olla liian heikkoa.

Kun Daddy muutti meille, sillä oli aluksi suuria vaikeuksia oppia yksinoloon. Vasta kun se oli rikkonut herätyskellon, repun ja vesisängyn, tehnyt reiät sohvaan ja sohvatyynyihin, silpunnut suuren määrän paperia sekä järsinyt matonreunaan reiän, se alkoi uskoa, ettei yksinolo lopulta olekaan niin kauheaa. Tämän jälkeen Daddystä tulikin todella helppo koira, jonka kanssa oli mukava matkustaa ja käydä kylässä. Aika pian Daddy sai myös seuraa, kun taloon tuli Otto-corgi.

Oman käsityksensä mukaan Daddy sai hieman huonoa kohtelua, sillä sitä ei rapsutettu yleensä riittävästi – tämän se osoitti myös kylässä käyville ihmisille. Lisäksi niin ruoka-aikoja kuin ruuan määrääkin olisi voinut Daddyn mielestä lisätä. Salaatti kelpasi mainiosti välipalaksi.

Kotioloissa Daddy oli mieluiten sohvakoirana, mutta agilityä se harrasti erittäin innokkaasti. Kun Daddyn näki radalla, ei heti tullut mieleen, että tämän koiran mielipuuhat olivat agilityn ohella nukkuminen ja syöminen.

Puten tultua laumaan Daddy jaksoi olla todella kärsivällinen vilkkaan pennun suhteen. Toisaalta Daddy myös auttoi Puten koulutuksessa ryöväämällä tältä leluja ja osoittaen kaikin puolin pennulle sen aseman. Lopulta Daddy katsoi, että nuorelle öykkärille oli näytetty sille kuuluva paikka, joten se alkoi jopa leikkiä Puten kanssa. Epun kanssa sitten ei ihan niin helposti mennytkään, vaan Daddy antoi sen kiusata itseään ihan liikaa. Välillä oli mentävä pelastamaan Daddy-parka pulasta, kun se ei saanut pientä riiviötä kuriin. Jussin kanssa taas Daddy pärjäsi hyvin.

Daddy KoiraNetissä